ASUKASTARINOITA

Kotiluodon perhe


Vuonna 2013, iski meidän perheessä tonttikuume. Kartoitimme Kuopion lähialueen tonttitarjontaa ja ystävän avustuksella löysimme tontin Kurkimäen kylän maaseutualueelta. Tontti tuli ostettua ilman sen suurempia suunnitelmia. Piakkoin alkoi kuitenkin hiipiä ajatus siitä, että tontille rakennamme omakotitalon ja muutamme Kurkimäkeen. Tässä vaiheessa Kurkimäki oli hyvinkin tuntematon paikka, ohi ajettu vain muutaman kerran lapsuudessa. Kylä on hyvin lähellä Kuopiota, mukavan ajomatkan päässä molempien työpaikoista, mikä vaikutti paljon päätökseemme. Toiveena oli löytää paikka keskeltä luontoa ja omaa rauhaa, sitä etsimme ja sen löysimme täältä korvesta Honkapurolta.



2015 valmistui talomme ja muutimme pienen poikavauvan kanssa maalle. Tuolloin meistä tuli kurkimäkeläisiä ja asuinpaikkamme alkoi käydä tutuksi. Nopeasti tuli huomattua, että kylältä löytyy paljon aktiivista toimintaa sekä palveluita ihan läheltä. Perheen kasvaessa myös päiväkotipalvelut tulivat ajankohtaiseksi, mitkä löytyivät työmatkan varrelta. Lisäksi leikkipuisto ja kirjasto ovat mieluisia kohteita lähellä. Laaja harrastustoiminta on mahdollistanut koko perheen harrastukset lähellä - ei ole tarvinnut kauempaa lähteä niitä etsimään. Perheestämme tällä hetkellä vanhin poika käy jalkapallossa, isä pipolätkässä ja äiti lentopallossa. Molemmat pojat ovat oppineet hiihtämään ja luistelemaan lähellä, huippukunnossa olevien kaukalon ja latujen myötä. Myös omia toiveita on kuunneltu hienosti yhdistyksissä, näin saatiin myös nuoremmille pojille ja tytöille oma jalkapallojoukkue. Ääneen vaan ajatuksia kertomaan niin aktiiviset kylän yhdistykset kyllä kuuntelevat.



Kurkimäestä löytyy myös hieno uimaranta, joka on ollut viime vuosina hyvinkin meidän perheemme ahkerassa käytössä sekä myös ystävien. Kurkimäen ranta on tunnettu muuallakin, koska tänne on ajettu uimaan myös kauempaa. Viime kesänä rakennettu pumptrack-rata on varmasti kaikkien lasten ja nuorten mieleen. Useasti on radan varrella tullut oltua poikia vahtimassa.



Olemme viihtyneet erittäin hyvin Kurkimäessä, koska kylä on pieni mutta sitäkin aktiivisempi. Kaikenlaista toimintaa löytyy sopivassa suhteessa. Lapset ja nuoret otetaan hyvin huomioon. Liikuntamahdollisuudet ovat hyvät ja niistä pidetään hyvää huolta, kuten latujen ja kaukalon kunnostuksesta. Täältä löytyvät kaikki peruspalvelut mitä kaipaamme ja ajomatka Kuopioon on lyhyt. Toivottavasti myös jatkossa saamme nauttia näistä mahdollisuuksistamme kylällämme.



"Toiveena oli löytää paikka keskeltä luontoa ja omaa rauhaa."